SAARI
"Vaarilla on saari, se oma saari on."
Lauloimme tätä tuttua laulua omien lasteni kanssa kun olivat lauluikäisiä, koska vaarilla oli kuin olikin saari. Ei aivan kokonaan oma, mutta muita siellä ei juuri näkynyt. Isäni rakensi saunan ja mökin joskus 60-luvun lopulla ja saari kutsui minut kasvamaan lapsesta aikuiseksi. Nyt mökki on minun ja kenties joku päivä joku laulaa taas tuota laulua.
Saari ei ole suuren suuri, mutta oli riittävä kokonaiseksi maailmaksi pienen pojan leikkeihin. Teininä se antoi vapauden yrittää olla aikuinen. Nuorelle miehelle parinmuodostusrituaalien koekenttä. Omille lapsille se tarjosi ensimmäisen kosketuksen luontoon. Myöhemmin siitä on tullut mielenmaisema.
Saaren luonto on sekapuista lehtoa, Laatokalle kun on matkaa vain muutama kymmenen kilometriä. Siellä kasvaa kuusta, mäntyä, koivua, leppää, haapaa, pajua, pihlajaa. Tuomi kukkii vaihtelevasti ja kataja on väistymässä muiden tieltä. Jokunen tammikin on tullut, tosin en tiedä ovatko ne vanhempieni istuttamia kun en tajunnut kysyä ajoissa. Toinen on kuollut ja toinen ei muista eilistä päivääkään.
Rajalle ei ole montaa kilometriä, joten sieltä leviää uutta faunaa ja flooraa kun rajamuodollisuuksia ei ole. Jostain lähikylän pihoilta on lentänyt kait lintujen mukana lehtoakileija, joka kukki nyt alkukesällä. Kaislikon reunoja peittävät lumpeiden, ulpukoiden ja vesitatarten matot. Viime talvena ampuivat suden viiden kilometrin päässä. Karhut eivät ole tietääkseni vielä saareen uineet. Kaulushaikaran pasuuna puhkuu kaislikosta joka kevät ja kuhankeittäjä lisää soitinvalikoimaa huiluttelemalla kesäisin. Vähenemään päin ovat kuulemma niin kuin monet muutkin tutut lajit. Rantakäärme on harvinainen vieras. Kyitä ei onneksi ole koskaan näkynyt.
Vielä parikymmentä vuotta sitten järven pohjaan näki kolmesta metristä. Nyt vesi on sameaa ja vihreä levä peittää kiviä veden alla loppukesästä. Verkot limoittuisivat, jos niitä viitsisi käyttää. Maa- ja metsätalous tähän lienee syynä ja ilmastonmuutoksellakin osuutensa kun talvet ovat leutoja ja lumet sulavat useaan kertaan. Maanviljelijällä on helppo ratkaisu ongelmaan: lakatkaa syömästä.
Saaresta saa kyllä syömistäkin. Keskikesällä kypsyvät makoisan aromikkaat metsämansikat. Vähän myöhemmin tulee mustikoita, jotka ehtivät mennä rastaiden suihin päätellen mustista jätöksistä poluilla. Vattuja on joskus puskat punaisina ja puolukoitakin saa muutaman kourallisen. Pari pientä punaherukkapensasta sinnittelee mukana. Sieniä on vaihtelevasti, mutta koska en niitä vieläkään hyvin tunne, vain kanttarellit päätyvät toistaiseksi pannulle. Omasta pienestä kasvimaasta tulee vähän perunaa, yrttejä ja lehtisalaattia. Saatanpa joskus viljellä cannabis sativaakin kunhan tulee lailliseksi.
Saari on oma maailmansa, jolla on selkeät rajat ja tuntuu siksi kotoiselta. Järvi luo lukemattomia tunnelmia vaihtelevammin kuin vuoden tv-ohjelmat kaikilta kanavilta yhteensä. Talvella näkee linnunradan maitovyön ja omat eiliset lumijäljet kuutamossa kuin muita ei maailmassa olisikaan.
Kumeaan jymähtelyyn ei tunnu koskaan tottuvan kun nouseva
pakkanen paukuttaa jäistä järvenpintaa. Kesäisen lämpimän sateen jälkeen
kaikki tuoksuu pehmeältä ja raikkaalta ja kun maa peittyy keltaisiin
täpliin niin tietää, että syksy on alkanut. Eikö nuo hanhet juuri
lentäneet toiseen suuntaan?
SAUNA
Tähän saareen tein uuden saunan. Suunnittelin ja rakensin itse - no, melkein. En ollut koskaan ennen rakentanut mitään. En linnunpönttöäkään.
Tästä se alkoi. Puut kaadettiin läheisestä metsästä mantereella ja sahattiin kylällä. Hirret työstettiin järven toisella puolen.
Perustusten kuopat juurien ja kivien läpi. Sitkeä moreenimaa. Pilarit kuitenkin paikallaan.
Hirret saareen ja kehikko pystyyn ystävän kanssa.
Lautoja tuli iso läjä, josta kaikki muut tarpeelliset. Kattopaneelit ja lattialankut höyläsi kylän taitava puuseppä. Teki myös ovet ja ikkunat. Suojapellit väänsi peltiseppä, lähikyliltä hänkin.
Räystäät, katto ja terassi valmiina. Pieni ihme. Kiuaskin odottaa tuolla jo asennusta.
Piti se viemäröintikin tehdä määräysten mukaan ja lauteet tietty.
Valmista tuli. Kaksi ja puoli vuotta meni.
Luulen oppineeni jotain luovuudesta ja omien virheiden anteeksiantamisesta. Siitäköhän syystä löylyt maistuvat nyt niin ihmeen pehmeiltä?
Julkaistu alunperin 21.9.2017
Saaren rauhassa voi sommitella säveliä, joista talven pakkasilla voi kotona rakentaa uutta musiikkia:
Biodiversiteettiä aamulla 5.6.2021: