Valtio myy YLE:n tuotantoa
Yksi ehkä hämmästyttävimmistä yhteiskunnallisista ilmiöistä on tämä nyt taas tapetilla oleva YLE:n rahoitus. Tai siis se, ettei siitä näytetä ymmärtävän hölkkäsen pöläystä keskusteluista päätelleen.
Nykyinen hallitus haluaa leikata sen budjettia ja perustelee sitä sillä, että kaikesta muustakin leikataan. YLE:n rahoitus tulee valtion budjetista ja sitä varten kerätään kansalta yleveroa. Sen pitäisi ainakin teoriassa olla korvamerkittyä. Korvaahan se aikaisemman lupamaksun.
Jos siis YLEn budjettia leikataan, niin silloinhan yleveroa pitäisi vastaavasti laskea. Siitä ei ole kuitenkaan pahemmin keskusteltu, koska silloinhan leikkauksen perustelulta putoisi pohja pois säästötalkoissa. Valtion talouteen YLE:n budjetin leikkauksella ei olisi silloin vaikutusta.
Mitäs sitten tapahtuu, jos yleveroa ei lasketa ja YLE:n budjettia leikataan? Osa tästä verosta jää silloin valtion kassaan ja se epäilemättä käytettäisiin johonkin muuhun. Tämäkin on jostain syystä jäänyt täysin huomiotta. Se kun muuttaisi YLE:n rahoitusmallia ja tarkoittaisi käytännössä veronkorotusta, joka ei taas sovi hallituksen lupauksiin.
Entäs sitten se, kun YLE:n maksama alv nostetaan 10%:sta ylös 14%:iin. Siitäkin puhutaan osana leikkauksia. Kun alv sisältyy budjettiin, niin tavallaan se leikkaa YLE:n käyttöön jääviä rahoja, vaikka varsinainen budjetti ei muuttuisikaan.
YLE:n maksama alv on tavallaan valtion saama myyntipalkkio. Valtio ikään kuin myy YLE:n tuotantoa sen asiakkaille (kansalaisille) ja saa siitä välityspalkkion. Sen maksaa siis lopulta kansalainen omasta pussistaan ja näin myyntipalkkion nostamistakin voisi pitää veronkorotuksena.
Hämmentävää tässä on ennen kaikkea se, että julkisessa keskustelussa näitä asioita ei käsitellä, vaan keskustelu pyörii edelleen joko leikkausten perusteluissa (säästötalkoot!) tai YLEn ohjelmien sisällöissä. Se sopii tietysti hallitukselle, jonka motiivit halutaankin pitää kansan tiedosta piilossa.
Hämmästyttävää tässä on myös se, että mediakaan ei ole tähän tarttunut. Vai onko tämä lukijoille liian monimutkaista ymmärtää, joten ei maksa vaivaa. Ainakin näin näyttää olevan, kun lukijoiden kommentteja aiheesta seuraa.