Pisteytyksen sietämätön keveys

Terveydenhuollossa on tullut trendiksi pisteyttää potilaan tilaa ja siihen liittyviä riskejä. Patologit tutkivat syöpäkasvaimen rakennetta ja antavat pisteinä riskiluokituksen taudin leviämisestä. Sydän- ja verisuonitautien riskiä lasketaan myös pisteinä, joissa otetaan huomioon perinnöllisiä, elämäntapa- ja muita tekijöitä. Alkoholin riskikäyttöä seurataan AUDIT-kyselyllä.

Pisteytys epäilemättä on kelpo keino helpottaa potilaan hoitotarpeiden selvittämistä, mutta ehkä kaikkea siihen liittyvä problematiikkaa ei olla otettu huomioon. Siihen sisältyy nimittäin turha riski leimaamiselta ja ikävää on myös hoitosuhteen kannalta se, että siinä väkisinkin tulee mukana normiajattelu.

On siis olemassa ikään kuin joku normi-ihminen ja sitten siitä poikkeaminen pisteytetään. Tällainen normiajattelu on ristiriidassa yksilöllisen ja holistisen hoitokäytännön kanssa. Otetaanpa pari esimerkkiä vaikka tuosta alkoholin käytön riskipisteytyksestä.

Kyselyssä kysytään, kuinka usein on käynyt niin, että et ole voinut lopettaa juomistasi. Tässä ilmeisesti oletetaan, että humalahakuinen juominen on normaalisti epätoivottavaa ja kyseinen henkilö ei pysty hallitsemaan juomistaan, vaikka niin pitäisi tuon normin mukaan. Pisteitä ropisee, kun juot pullon tyhjäksi, vaikka ei oikeasti pitäisi.

Mutta entäpä, jos juoja pitääkin hyvästä viinistä ja nauttii myös humaltumisesta, vaikka ne suositeltavat annokset ylittyvätkin? Vai ostaako kyselyn normikäyttäjä aina sen Leijonaviinan, jota irvistellen kittaa kurkkuunsa? Miksei oteta mukaan muita elämänlaatua parantavia tekijöitä ja niiden vähentävää vaikutusta pisteiden kertymisessä? Jospa hänen mielestään se viinipullon viimeinen lasillinen maistuukin parhaalta juuri hyvälaatuisessa viiinissä ja oli alunperin tarkoituskin nauttia se? Miksi pitäisi lopettaa ennen sitä?

Okei, terveyden kannalta tämä ei tietenkään ole suotavaa, mutta vastaamalla rehellisesti hän ei mahdu normiin ja saa liian vähän pisteitä.

Toinen esimerkki normiajattelun ongelmallisuudesta on se, kun kysytään, että onko joku läheinen tai ystävä huomauttanut sinulle alkoholin liikakäytöstäsi. Entäpä, jos jostain syystä kyseisellä henkilöllä ei olekaan sellaisia läheisiä ihmisiä, jotka ylipäätään olisivat kiinnostuneita henkilön elämästä? Taas rehellinen vastaus antaa liian vähän pisteitä ja vääristää riskikäyttäjän pistesaalista.

Oikeassa elämässä ihmisellä saattaa ollakin läheisiä ja paljonkin ystäviä ja tuttuja. Tänä päivänä vain ihmisten kohtaaminen ei ole enää samaa kuin ennen. Jos kerrot itsestäsi jotain positiivista, sinut tulkitaan leuhkaksi. Jos kerrot itsestäsi jotain ikävää, sinut tulkitaan valittajaksi. Jos kerrot jostain kokemuksestasi tai oivalluksestasi, se katoaa kuulijan ilmeen tyhjyyteen, jos se ei satu vastaamaan toisen omaa kokemusta. Tai voi olla, että kuulija ymmärtää sen, mutta se on unohtunut jo viidessä minuutissa.

Terveydenhuollossa kohtaamisten lyhykäisyys ja merkityksettömyys on ymmärrettävää, koska potilaita tulee ja menee sellaista vauhtia, että ei ole hoitohenkilön kauheasti järkeä jäädä miettimään mitään. Aivokuorma kasvaisi liikaa. Siksi varmaankin tuo pisteytysvimma.

Samaa logiikkaahan käytetään somessa. Pisteyttämällä ihmiset tykkäyksillä vähennetään kohtaamisten merkityksellisyyttä ja aivokuormaa, kun ihmisiä tulee ja menee vilisemällä.

Liekö sitten someajan seurauksia joillekin tämä merkityksettömyyden tunne ja siitä syy avata se viiden tähden(!) viinipullo hyvän aterian kruunuksi ilman läheisten tai kenenkään tuomitsevia katseita? Jos hyvin käy, nämä kohtaamiset muistuvat mieleen vielä myöhemminkin.

Ja voihan olla, että terveydenhuollosta on kertynyt yhteensä jo sen verran pisteitä, että seuraavaksi epäilee saavansa lähetteen saattohoitoon.