Kohtuullisen kulutuksen maksimibudjetti

Perustuslain sisältö tuppaa unohtumaan joillekin ihmisille kun keskustellaan pärjäämisestä kilpailu- ja kulutusyhteiskunnassa. Köyhyys on oma valinta, on se fraasi, jota toistetaan. Perustuslain 19§:ssä sanotaan kuitenkin näin:

"Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon."

Nämä mainitut uusiberalisteiksikin joskus kutsutut yksilöt tulkitsevat lain hengen ilmeisesti niin, että kaikilla meillä on sama mahdollisuus kyetä hankkimaan toimeentulo kun vain tarpeeksi yrittää. "Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!". Onneksi vielä löytyy ihmisiä, jotka näkevät kansakunnan jäsenten elämän hieman realistisemmin ja tunnistavat, että lähtökohdat eivät ole ihan samat kaikilla ja elämäntilanteet saattavat muuttua nopeastikin itsestä riippumatta.

Toimeentulon takaamiseksi pitää tietty ensin määritellä joku taso, jonka pitäisi riittää ihmisarvoiseen elämään, koska julkisen vallan pitää se turvata tulonsiirroilla. Tiedot vuodelta 2018 löytyvät esimerkiksi täältä.

Tätä tasoa kutsutaan kohtuullisen kulutuksen minimibudjetiksi. Yksineläjälle se liikkuu siinä reilussa tonnissa ja perheille tarvitaan sitten enemmän.

Kun meillä nyt on näitä muitakin viheliäisiä ongelmia ratkottavana, kuten ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja luonnonvarojen reipas ylikäyttö, niin voisiko ajatella, että määriteltäisiin myös kohtuullisen kulutuksen maksimibudjetti? Sen perusteluna voisi olla perustuslain heti seuraava pykälä eli 20§:

Vastuu ympäristöstä

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.