Kahdeksan vuodenaikaa
Muistan vielä elävästi kun varusmiespalveluksen eräänä talviaamuna joskus 70-luvulla tupamajoituksen herätystä tahditti keskusradiosta kuultuna Vivaldin Neljästä vuodenajasta juuri Talvi. Kontrasti tunnelmissa ei olisi voinut olla suurempi. Tänä päivänä varsinkin kaupungissa elävälle neljä vuodenaikaa saattaa kohta jäädä tutuksi Vivaldin teoksen lisäksi vain pizzan nimenä kun erot vuodenaikojen välillä ovat häviämässä.
Ympärivuotisen mökkiläisen perspektiivistä taas vuodenaikojen vaihtelut ovat selkeämpiä. Vuodenaikoja erottuukin enemmän kuin neljä kun luonnon muutokset vaikuttavat vaihtelevasti mökkiläisen arkisiin kokemuksiin. Oman lisänsä tuo se, jos mökki on saaressa.
1. Sydäntalvi
Sydäntalvi alkaa kun järven jää kantaa ja mökille pääsee hiihtämällä. Valoa on vielä vähän ja se tietää pitkiä pimeitä iltoja. Mutta kun aurinko paistaa päivällä ja valkoinen aava heijastuu lumisten oksien seasta niin milloinkas se Vivaldin Talvi sopisi paremmin kuin tähän hetkeen.
2. Kevättalvi
Kevättalvi on parasta polttopuiden kaadon aikaa. Päivät ovat jo pidempiä ja aurinko sulattanut kinoksia niin, että runkojen kaataminen ja sahaaminen pölleiksi on helpompaa hommaa. Pöllit halki ja pinoon odottamaan toivottavasti kuivaa kevättä ja kesää. Kevättalvelle on tyypillistä voimakkaasti muuttuvat lämpötilat, jotka saavat jään paukkumaan uhkaavasti. Jonain päivänä sitten jään yli ei kehtaa enää mennä ja sitten ei auta kuin odottaa jäiden lähtöä.
3. Kevät
Kun jäistä aukeaa reitti saareen sinne on päästävä heti. Kevät kun on melkeinpä parasta mökkiaikaa saaressa, vaikka tuleekin myöhempään kuin mantereella. Lintujen muuttoa pääsee seuraamaan aitiopaikalta. Saunan terassilla voi jäähyillä vielä ilman hyttysten ininää. Kasvimaan muokkaamiset ja kevätsiivoukset pitävät huolta siitä, että puuhaa riittää.
4. Hyttyskesä
Kevät loppuukin sitten ensimmäiseen aaltoon hyttysiä. Alkukesän säät ovat juhannukseen asti yleensä kehnot, joten kesästä ei oikein pääse vielä nauttimaan. Pikkuhiljaa lintujen kevätkonserttikin vaimenee, joten surkeaa aikaa siis tämä alkukesä.
5. Paarmakesä
Vedet lämpenevät sitten aikanaan uimakelpoisiksi ja sen mukana ilmestyy seuraava vertaimevä kiusa. Paarmat viihtyvät veden äärellä, joten uimaan pitää mennä joskus kiireellä. Paarmoilla on iniseviä hyttysiä ikävämpi häivetaktiikka kun ne piiloutuvat veneen sopukoihin ja ennalta arvaamatta syöksyvät kohti paljasta takapohjetta.
6. Kärpäskesä
Paarmojen tyydytettyä nälkänsä ne pikkuhiljaa häviävät jonnekin ja tilalle tulee kärpästen monilajinen hyökyaalto. Inhottavimpia ovat ne pienet, jotka pörräävät naaman edessä sinnikkäästi ilman mitään ymmärrettävää syytä. Kärpäskesä on muuten mukavaa aikaa saaressa. Marjat ovat kypsyneet ja kasvimaasta saa satoa. Vähän myöhemmin kanttarellejakin löytyy mukavasti. Illat alkavat jo hämärtyä, joten on nuotiotulten ja saunalyhtyjen aika. Mökillä olosta alkaa nauttia taas riemukkaasti.
7. Valosyksy
Syksy alkaa kun varjot alkaavat pidentyä ja se luo vähän surumielisen tunnelman. Valoa on kuitenkin vielä hyvin ja vedetkin lämpimiä, joten nyt voi jatkaa mökillä olosta nauttimisesta täysillä. Jos säätilat sattuvat kohdilleen, illalla voi olla vielä lämmintä, joten terassilla lyhtyjen valossa voi viettää pitkiäkin hetkiä mietiskellen maailman menoa. Ruska saattaa sitten tulla yllättäen ja sen väriloisto on juhlaa. Ehkä mökkilaisen parasta aikaa siis.
8. Pimeäsyksy
Kun lehdet ovat tipahtaneet puista alkaa synkkyys, jota jatkuu kunnes ensimmäiset lumisateet värjäävät maan ja puiden oksat kauniin valkoisiksi. Satunnaisesti saattaa aurinkokin näkyä, mutta siitä seuraa vain hetken ilo. Loppusyksy on odottelua ja sen päätöksenä lähdetään saaresta viimeisen kerran veneen edestä jäitä rannalla rikkoen.