Jotain tolkkua tähänkin

'Tolkun ihminen' on taas tapetilla. Aihetta on pyöritelty ympäri niin, että kukaan ei varmaan kohta enää tiedä, mitä sillä edes tarkoitetaan. Presidentti Niinistö halusi laimentaa kansan jakautumista kahtia käyttämällä puheessaan tuota nimitystä maltillisista ja järkevistä ihmisistä, joihin kaikki someillakointiin ja ääriajatteluun kyllästyneet voisivat samaistua. Toisin kävi. Miksiköhän?

Ongelma tässä on se, että jokainen on alkanut itse kuvittelemaan mielessään sen ulottuvuuden, jolla nuo ääripäät ovat ja jonka väliin jäävän tilan tolkun ihmiset sitten täyttävät, itsensä mukaan lukien. Ei ihme, että keskustelu ei toimi, jos puhutaan eri asioista.

Aihetta käsitellään oivaltavasti Paatos-lehden artikkelissa Tolkku se on totalitarismissakin.

"Jos on jotakin ääripäitä, niin ne, jotka vaativat ihmisoikeuksista ja planeetan elinkelpoisena säilyttämisestä luopumista lyhytnäköisen oman edun tavoittelun hyväksi ja ne jotka eivät."

Piste.

Ongelma syntyy kun...

"Samalla puolella olevat voivat olla eri mieltä päämääriensä toteuttamiseen tarvittavista keinoista, mutta mitään dialogilla ja neuvottelulla saavutettavaa mielekästä välimuotoa näiden kantojen välillä ei ole. Ei, vaikka enemmistössä istuva tolkun ihminen luuleekin mahtuvansa kivasti siihen väliin kunhan esittää tyhmää ja teeskentelee, ettei mitään valintaa tarvitse tehdä."

Jutussa kerrotaan hyvin, miten 'tolkku toimii'. Nimittäin, myötäilemällä vallitsevia yhteiskunnallisia virtauksia...

"Tolkun ihminen pysyttelee visusti paikallaan, vain tolkku muuttuu."

Tämän kertoo historia...

"Natsi-Saksassa tolkun ihminen ei ollut natsien toimintaa vastustavia lentolehtisiä jakava Sophie Scholl ja muut Valkoisen ruusun jäsenet. Tolkun ihminen veti narusta, kun giljotiini erotti Schollin ääripääajattelua täynnä olleen pään tämän ruumiista."

Vaaralliseksi tämän tekee siis juuri se, että tolkun ihminen ei muutu. Silloin kansan hiljainen enemmistö altistuu manipuloinnille ja mukautuu vallitseviin trendeihin. Suunta voi olla mikä tahansa. Siitä juuri nyt väännetään. Kenen tolkku voittaa.

Mutta mutta... viedäänpäs tolkku-ajatusta hieman eteenpäin. Tolkkuhan (ven. tolk) tarkoittaa myös mieltä. Sanotaan, että "tuossa ei ole mitään tolkkua", kun tarkoitetaan, että ei mitään mieltä. Tolkullisuus tarkoittaa silloin myös mielekkyyttä, mielen sisältöjen rikkautta. Ihminen saa tolkkua asioihin kun havainnoi asioita vapaasti ja luovasti.

Nyt voidaan nimittäin rakentaa ajatus ääripäistä ja 'tolkun' ihmisistä vähän eri tavalla. Otetaan mukaan ihmisen varhainen kehitys ja sen vaiheet. Kehityksen pitäisi käydä läpi kaksi vaihetta, joiden seurauksena syntyy henkisesti kypsä ja vastuullinen aikuinen. Harmillista kyllä kehitys saattaa jäädä jumiin näihin vaiheisiin ja sen johdosta ihmisestä tulee joko itseriittoinen tai mukautuva.

Itseriittoinen kuvittelee olevansa maailman napa ja kaikki muut ovat hänelle välineitä oman edun tavoittelussa. Ihmisarvo on vain välineellinen ja se määräytyy sen mukaan kuinka paljon toisesta (tai planeetasta) on hyötyä itselle. Itseriittoinen ei tunne syyllisyyttä. Häpeää kuitenkin, mutta osaa peittää sen muilta häpeämättömyydellä. Ja sehän mahdollistaa miten huonon käytöksen tahansa.

Mukautuva on taas jäänyt kiinni läheiseen suhteeseen toisten kanssa, jonka johdosta hänen itsetuntonsa riippuu muiden hyväksynnästä. Se voi olla joku ryhmä ihmisiä, joihin hän on liittynyt, tai ideologia. Mukautuva on herkkä tuntemaan syyllisyyttä ja häpeää, mutta turvautuu aina muiden tukeen näiden tunteiden iskiessä ja on siksi herkästi manipuloitavissa. Ja sehän mahdollistaa myös huonon käytöksen apinoimisen.

Itseriittoinen ja mukautuva muodostavat symbioottisen suhteen, jossa molemmat ovat toisistaan riippuvaisia. Ne edustavat saman ulottuvuuden ääripäitä. Väliin vaan ei jää tilaa, jonka joku täyttäisi.

Suotuisan kehityksen seurauksena ihminen voi kuitenkin kasvaa henkisesti ja selvitä yli näistä kahdesta kehitysvaiheesta, mikäli hänen kehitystään tuetaan tarpeeksi. Hän pystyy käsittelemään syyllisyyden tunnetta, joka jalostuu huoleksi muista. Huoli taas muuntuu vastuuntunnoksi ja vapauttaa ihmisen luovuuteen. Vapaus ja luovuus antavat mahdollisuuden kokemusten rikkaudelle ja luovat siten mielekkyyttä elämään. Ihminen on vapaa peloista ja suhtautuu tulevaisuuteen toiveekkaasti.

Luova ihminen on päässyt irti edellä mainittujen kahden ääripään ulottuvuudesta. Riippuu sitten näkökulmasta näkyykö hän tuon ulottuvuuden keskellä vai yläpuolella.