Hierarkkinen ihmiskäsitys näkyväksi, pliis
Jos on kiinnostunut poliittisten ideologioiden olemuksista, kannattaa lukea tämä juttu, jossa käydään läpi liberalismin ja konservatismin kehitys valistusajalta lähtien. Ei mikään selkeä tarina. Molemmat kietoutuvat toisiinsa ja käsitteet heittävät välillä häränpyllyä.
Jotta tästä saisi jotain tolkkua, kannattaa keskittyä molempien aatesuuntien ytimessä olevaan perusajatukseen eli ihmiskäsitykseen, joka tulee kyllä ilmi mainitussa kirjoituksessakin. Unohdetaan siis talous- ja identiteettipolitiikka ja sievennetään nämä vastakkaiset ideologiat niiden juurille. Unohdetaan hetkeksi jopa nämä käsitteiden nimet liberalismi ja konservatismi, koska jokaisella saattaa olla nyt oma tunnepohjainen käsitys niiden sisällöstä.
On siis kaksi erilaista tapaa hahmottaa ihminen ja ihmisten väliset suhteet. Ero tuli oikeastaan esille juuri valistuksen aikana, jolloin syntyi ajatus siitä, että ihmiset voisivatkin olla tasa-arvoisia veljiä keskenään. Syntyi yhdenvertainen ihmiskäsitys. Ajatus oli se, että yhteiskunnassa jokaisella pitäisi olla mahdollisuus olla mukana päättämässä itselleen kuuluvista asioista. Näin syntyi muun muassa demokratia Eurooppaan.
Oli nimittäin silloin vallalla myös ajatus, että jokaisella ihmisellä on oma paikkansa yhteiskunnassa ja se paikka perustuu syntyperään ja/tai varallisuuteen. Siinä järjestelmässä oli joku auktoriteetti, maallinen tai jumalallinen, joka määräsi miten ihmiset asettuvat tuohon yhteiskuntaan ja sen hierarkiaan. Vallalla oli siis hierarkkinen ihmiskäsitys. Yhdenvertaisuus nähtiin ilmeisen selvästi tuon järjestyksen säilymisen uhkana.
Demokratiaa haluavia kutsuttiin silloin liberaaleiksi ja vanhaa järjestystä säilyttäviä konservatiiveiksi, tai ainakin nyt näin tehdään. Viimeisten vuosisatojen aikana nämä liikkeet taistelivat keskenään ja kietoutuivat toisiinsa ja eri vaiheiden jälkeen meillä on nyt vastakkain ideologiat, joita edelleen erottaa nuo kaksi ihmiskäsitystä.
Jos ajatellaan nykyistä poliittista kenttää meidän maassamme, niin tuo jako todella näkyy ihmiskäsityksissä, vaikkakin vähän piilossa. On helpompi puhua oikeistosta ja vasemmistosta tai liberaaleista ja konservatiiveista, koska silloin peittyy ero ihmiskäsityksissä, joko tahattomasti tai tietoisesti.
Hierarkkista ihmiskäsitystä edustavat näkyvimmin perussuomalaiset, jotka eivät pahemmin piilottele nationalismiaan, joka perustuu selkeästi hierarkkiseen ihmiskäsitykseen.
Kokoomus on halunnut perinteisesti leimautua sivistyspuolueeksi, mutta samalla se tukee myös uusliberalismin hierarkkista ihmiskäsitystä, jossa ihmisen paikan (lue: arvon) määrää varallisuus ja sen mukana tullut yhteiskunnallinen asema. Persujen vanavedessä kokoomuksen edustajien todellinen arvomaailma on alkanut nyt näkyä selkeämmin sen 'oikeassa' äärilaidassa. Eivät enää häpeä piilottaa sitä.
Keskustassa hierarkkinen ihmiskäsitys on ollut aina mukana sen pitäessä yllä keinotekoisesti maaseudun väen ja kaupunkilaisten välistä juopaa. Sen kannattajilla on myös selkeä käsitys ihmisen ja luonnon välisestä hierarkiasta.
Nämä kolme suurinta hierarkkista ihmiskäsitystä tukevaa puoluetta muodostavat oikeistoblokin. Mutta oikeisto-nimitys kuvaa tässä vain talouspoliittista linjaa. Se mikä erottaa ne muista suurimmista puolueista on juuri ihmiskäsitys. Sieltä suunnaltahan tulee kuvauksia ihmisistä rikkaruohoina, vieraslajeina, laiskoina työttöminä, sosiaalipummeina, jne.
Hierakkisesta ihmiskäsityksestä puhuminen on kuitenkin vähän sellainen ikävä juttu. Kukapa haluaisin leimautua ihmisvihamieliseksi? Jokainen kansalainen, joka on saanut edes jonkun tasoisen sivistyksen, tietää näyttävänsä tässä maailman ajassa olevan, jollei nyt paha, niin ainakin sivistymätön ihminen tunnustautuessaan hierarkian kannattajaksi. Siksi hierarkkista ihmiskäsitystä ei passaa suoraan tuoda julki (paitsi Jari Ehrnrooth).
Olisi kuitenkin reilua, jos nämä ihmiset tunnustautuisivat hierarkkisen ihmiskäsityksen kannattajiksi. Se pitäisi tehdä näkyväksi. Voitaisiin jopa sopia, että käyttäisivät jotain näkyvää tunnusta vaatteissaan. Sellaistahan tätä ihmiskäsitystä kannattavat kerran aikoinaan suosivat muillekin, silloin kun olivat vallassa.
Kansalaisten olisi helpompi seurata esimerkiksi tv:n ajankohtaisohjelmien keskusteluja ja haastatteluja, jos yhdenvertaisuuden kieltäminen olisi näkyvämpää. Urheilukilpailuissakin kuuluttaja voisi pyytää heitä nostamaan kätensä ylös, jolloin paljastuisi ne ihmiset, jotka ovat eksyneet väärään tapahtumaan. Toisaalta joissain kulttuuritapahtumissa voisi käydä päinvastoin.
Tämä käytäntö tarkoittaisi mullistusta yhteiskunnassa ja poliittisessa vaikuttamisessa. Se antaisi varmasti kansalaisille selkeämmän kuvan siitä kenen toimesta demokratiaa kehitetään paremmaksi ja kenen ei. Niin kauan kuin se on vielä mahdollista.